lauantai 26. huhtikuuta 2014

Häämatka !

Jatketaan pintaliitolinjalla. Haluisin niin kertoa itsestäni enemmän ja tuoda blogiin vähän omaa persoonaa! En vaan millään uskalla, sillä en haluaisi että minua vielä tunnistetaan täältä! Häät saisi kuitenkin olla yllätys läheisille vielä pari kuukautta! Sitten uskallan paljastaa enemmän itsestäni! Koittakaa jaksaa!! :D

Mutta sitten asiaan.

Haluan ehdottomasti häämatkalle!

Ja sen on oltava ehdottomasti rantakohde. Ei haitaa, vaikka kohde olisi pelkkää löhöilyä ja syömistä, mutta toisaalta sekään ei haittaa että kohteessa voisi jotain kulttuuria tai nähtävyyksien katselua harrastaa..

Eniten kaipaan lomalta rentoutumista! Ykkösehto on myös se, että hotelli on lapseton! Vaikka rakastan lapsia ja meillä on omiakin, en kaipaa lapsia ympärille häämatkalla. Se täytyy olla ihan vain meidän kahden juttu! Silloin en myöskään kaipaa muiden lasten metelöintjiä ympärille. Huippu vaihtoehto olisikin siis Finmatkojen BlueCouples hotellit!

Ajankohta on vielä vähän kysymysmerkki ja se myös määrittelee aika pitkälle sen, minne lähdetään. Jos häämatka on heti häiden jälkeen suosikeiksi nousee;

1. Kreikka
2. Sisilia
3. Korsika
4. Kroatia






Jos matkalle lähdettäisiin vasta syksyllä tai talvella, olisi seuraavat suosikkeja;

1. Malediivit
2. Mauritius
3. Thaimaa





2 kommenttia:

  1. Ihania kohteita! Me aloitetaan varmaan häämatkan suunnittelu vasta häiden jälkeen, mutta tarkoitus on lähteä parin viikon matkalle joko jenkkeihin tai Aasiaan. Haluan siihen ehdottomasti myös ihanan rantalöhöilyosuuden, mutta meille tulisi myös jonkinlainen aktiiviosuus. Yksi suunnitelma olisi mennä joksikin aikaa New Yorkiin ja käydä musikaalissa, shoppailemassa, stand-upissa ym. Kumpikaan meistä ei ole koskaan matkustanut Euroopan ulkopuolelle, joten meillä on ihan kamala valinnan vaikeus. Niin paljon nähtävää! :)

    VastaaPoista
  2. Täältä tulee ehdoton ääni Malediiveille. Oma häämatka meni siellä Kuredu saarella, loistava paikka. Saarella on eri puolia, mm. lapseton vyöhyke ;) Eli altaalle ja syömään ei saa tuoda muistaakseni alle 18v. ja eipä siellä lapsia paljon olekaan, sen verran hulppea kohde kuitenkin :) Jos mitään haluat Malediiveista häämatka kohteena kysyä, niin heitä mun blogin kautta s-postia, kerron mielelläni meidän reissusta! :)

    Ihania nuo muutkin kohteet sulla kyllä!! :) :)

    VastaaPoista

Vinkkejä, ideoita, kehitysehdotuksia? Jätä kommentti !!